torstai 4. huhtikuuta 2019

Matto maton matonko matolle matollekko?

Alkuvuosi 2019 on painittu TEM18/tekstiilin osalta enimmäkseen mattoasioiden parissa.
Ensin luotiin kokeiluloimi, johon kudottiin kuusi kappaletta 30x30 cm:n kokoista palaa. Näiden kuuden palan kummankin pään loimilangat oli tarkoitus päätellä eri tavoin (lopputuloksena siis 12 erilaista päättelytapaa, joiden perusteella valitaan kudottavan maton viimeistely). Tässä muutamia näistä päättelytavoista:
 
 
 
Hevosenhäntäsolmut
 
 
 
Kierrehapsut loimilangoilla
 
 
 
Kierrehapsut lisätyillä langoilla
 
 
 
Letitetyt hapsut lisätyillä langoilla (matossa käytetyillä kuteilla) & niiden litteä päättely
 
 
 

Palmikointi lisälangalla
 
 
 
Loimilankojen pujottelu takaisin mattoon
 
 
 

Ristikkohapsu
 
 
 Loimilankojen solmiminen matonreunaa pitkin + yliluottelu kuteella solmurivin & ensimmäisen kuteen päälle

Valitsin kokeilujen perusteella näihin mattoprojektini molempiin  mattoihin  viimeistelyksi hevosenhäntäsolmut. Loimesta on tarkoitus tulla kaksi mattoa, kudontaleveys on 160,5cm ja maton malli Tähkä (Mallikerta 1/2014).

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Kuvat ja teksti Heli/Tem18
 
 
 

keskiviikko 27. maaliskuuta 2019

Heissuli vaan kaikille!
 
Täs on parin viikon aikana tullu paljon postauksia tääl koulusta ja mitä me siel tehään. Mut välillä on ihan näit än äs ”koti päiviä” et saa toteuttaa näitä villeimpiäkin kotiasu muoti ilmiöitä ja tekemässä kaiken maailman paperihommia. Esim. niitä kaikkien rakastamia työnkulkusuunnitelmia, itsearvionteja ja vaikkapa tulevaa blogipostausta.
 
Mut hei onhan meijän kaikkien pakko myöntää et kyl siel kotona tulee välillä tärkeämpiä tekemisiä, kun niitä koulujuttuja. Mikkä on vaan ihan pakko hoitaa alta pois. Tai sit tulee se kuuluisin lause ”mä teen tän eka sit mä alotan”! Nooo sekään ei oo ikinä se hyvä juttu.
 
Myös me kaikki eletään siinä ihanassa fantasiassa mikä kaikissa elokuvissa on et työtilat on putipuhtaita ja just eikä melkein täydellisiä. Mikä onkaan se oikea totuus? Eipä ainakaan se mitä te kaikki kuvittelitte, tai onhan se ensimmäiset 10 ensimmäistä minuuttia. Jonka jälkeen tapahtuu jonkin näköinen räjähdys ja lopputulosta ei kannata ees miettii…..!
 
Alkutilanne on se tilanne jossa kohtaa pitää päivitellä jokainen some et varmasti kaikki kaverit ja sen kaverit tietää et on paljon tekemistä ja ei tarvi mennä kouluun tänää, #vapaapäivä, #ihanalomapäivä, #voinäitkoulujuttuja, #tähänvuoreenhukkuu… ynnä muuta tähän liittyvää.
 

Siitä välistä, kun kaaos on alkanu tapahtua, mutta se o viel hallinnassa jossain määrin.
 
 

 
Lopputulos klo 22.45, kun tajuut et pitäis olla huomen valmis ja oot tehny koko päivän niit ”tärkeempii juttuja”! Etkä oo viel saanu, kun yhen lauseen tai parhaimmassa tapauksessa yhen sanan sun juttuun. Niin ainut ajatus sun päässä on et miks tein kotona, enkä menny kouluun tekee. Myös ohimeneväajatus on et ENS KERRALLA MEEN KOULUUN TEKEE, mut sitä ei tuu koskaan tapahtuu.  Tämä sama asia tapahtuu joka ikinen kerta, eikä siihen ikinä opi!
 
 
Kuvat ja teksti: Sara Parikka

keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Myllykyläntien verhojen suunnittelun ja valmistamisen jatkaminen

Myllykyläntien verhojen suunnittelun ja valmistamisen jatkaminen
Jatkoimme eilisestä ja saimme aika hyvin kaiken valmiiksi asiakkaalle näyttämistä varten. Sen jälkeen asensimme Turuntien Novida ammattiopiston yhteen luokaan uusia verhoja.



Tässä laitetaan verhosuunnitelmaan uusi väri järjesty.


Laskettiin verhon kangasmäärää ja ripustustarvikkeita ja kirjoitettiin työkulkusuunnitelmaa ja ohjeita verhon valmistusta varten.
 
 
Akustiikka taulujen suunnitelmat ovat valmiina.
 
 
Tässä on uusi verhosuunnitelma asiakkaan toiveen mukainen.
 
 
 
Turuntiellä asettelimme uudet verhot yhteen luokkaan.
 
Ja siinä verho on asennettu kiinni.
 

Myllykyläntie curtains designing and manufacturing english version

Myllykyläntie curtains designing and manufacturing

We are designing new curtains for two classes of Novida ammattiopisto


At first, everyone made their own design and allowed the customer choose any of those. This picture has a chosen curtain design and includes acoustic boards. The plan had a slight of change in the customer wishes.


Päivi Katajamäki the designer and supervisor of this curtain design. She's holding in her hands fabric pattern and selected colors for the curtain making.



In the morning, we discussed the changes to the designs, we took notes for preparation. In the divison of work tasks we decided who does what.


(Above the left) Working this week and what we do.
(Below the left and right) What was spoken in the morning. The number and order of acoustic boards was suggested.
(Above the right) Job sharing
 
 
Pictures and texts Jenny-Maaria Koivisro

tiistai 5. maaliskuuta 2019

Myllykyläntie verhojen suunnittelu ja valmistaminen

Myllykyläntie verhojen suunnittelu ja valmistaminen

Suunnittelemme Novida ammattiopiston kahteen luokaan uudet verhot.  


Aluksi kaikki teki oman suunnitelman ja annettiin asiakkaan valita näistä. Tässä kuvassa on valittu verhosuunnitelma ja siihen mukaan tulee myös akustiikkatauluja. Suunnitelmaan tuli hieman  muutosta asiakkaan toiveesta.
 
 
 
Tämän verhon suunnittelija ja työjohtajamme Päivi Katajamäki. Kädessään kangasmalli ja valitut värit.
 
 
 


Aamulla keskusteltiin muutoksista suunnitelmiin, kirjasimme muistiinpanoja valmistelua varten. Työntehtävien jaossa päätimme kuka tekee mitä.
 
 
 
(Vasen yläpuolella) Tämän viikon työskentely ja mitä teemme.
(Vasen ja oikean alapuolella) Mitä puhuttiin aamulla. Ideoitiin akustiikkataulujen määrää ja järjestystä.
(Oikean yläpuolella) Työnjako.
 
 
Kuvat ja teksti Jenny-Maaria Koivisto

perjantai 15. helmikuuta 2019

Villatöitä

Tekstiiliopinnoissa lukuvuosi 2018-2019 aloitettiin villalankojen parissa. Opiskelijat loivat ryhminä muutamat loimet, ja sitten saatiin valita henkilökohtaiset suosikit villalangoista kuteeseen.
 
 


Kutominen oli mielekästä, ja yllättävän nopeasti näki oman kätensä jäljen. Koska tuote vielä huovutettiin, piti kankaan olla tarpeeksi ilmavaa.
 
 
Huovutuksen jälkeen jäi käyttöön materiaali, joka oli tiivistä, mutta silti taipuisaa.
 
 
 
Tästä käsin kudotusta ja  huovutetusta kankaasta valmistettiin tuote, tässä tapauksessa helmikoristeinen, vuoritettu selkäreppu, sekä samoista materiaaleista suuri lattiatyyny.
 
 
 
(Kuvat ja teksti: Saga Pahnila)