Tekstit

Opiskeluni vaatetusalalla

Kuva
 Opiskelen vaatetusalan artesaaniksi. Tutkinto on taideteollisuusalan perustutkinto. Aloitin opiskelun huhtikuussa 2021 ja tarkoitus on valmistua maaliskuussa 2023. Peruskoulupohjalta koulutus kestäisi n. 3 vuotta, mutta sain jonkin verran aineita hyväksiluettua aiempien lukion ja kauppaoppilaitoksen tutkintojeni perusteella. Opiskeluun on kuulunut mm. - vaatteiden suunnittelua, kaavoitusta sekä valmistusta perusteista alkaen - ihmisen stailausta - vaatteiden korjausompelua - tekstiilimateriaalien opiskelua - ammattikielten opiskelua (englanti ja ruotsi) - oman osaamisen tuotteistamista ja markkinointia Olen tehnyt koulussa itselleni hameen, housut, trikoopaidan ja paitapuseron. (Kuvat tekstin alussa) Tällä hetkellä teen bleiseriä itselleni. (suunnitelmakuva tekstin alussa) Minulla on ollut yksi työpaikalla tapahtuvan oppimisen jakso. Se kesti 6 viikkoa. Suoritin sen Porissa muotitavaratalo Ratsulassa. Myin siellä vaatteita ja sain harjoittelun myötä sieltä osa-aikaisen...

Opintoni tekstiilialan artesaaniksi

Kuva
  Olen Iina Rinne ja olen opiskellut tekstiilialan artesaaniksi nyt vuoden aja. Opintojeni aikana olen pääsyt kokeilemaan värjäystä, huovuttamista, kankaan painantaa, kangaspuilla kutomista, olen myös päässyt harjoittelemaan digitaalisessa ympäristössä toimimista. Olen viihtynyt alalla ja koulussa hyvin.       Työelämään tutustumista olen myös päässyt kokeilemaan, jo kahdessa eri paikassa, nukkerissa naantalissa, sekä raision taitokeskuksessa.

"Aikansa kutakin"

Kuva
 Aarretalon näyttely "Aikansa kutakin" 3.10.2022-7.10.2022 Näyttelyä ollaan suunniteltu ahkerast jo muutamia viikkoja mutta varsinainen rakentaminen alkoi vasta tällä viikolla tiistaina 27.9.2022.  Näyttelyn teemana ovat ajankohtaiset trendit tai se kuinka ne näyttäytyvät opiskelijoidemme tekemissä tuotteissa. Näyttelystä löytyy erilaisilla teemoilla rakennettuja "näyteikkunoita" joiden kautta trendit esitellään tuotteiden ja tarinoiden avulla. Tänään 28.9.2022 alkoi tulla valmista! Monet näyteikkunoista ovat viimeistelyä vaille valmiita ja huomenna pitäisi tulla myös tekstit ja viimeiset materiaalit paikoilleen. Tässä vähän makuja näyteikkunoiden yksityiskohdista! 70-lukua! Matkailua! Luonnonmukaisuutta! Rokkia! Kotoilua ja Leikkimieltä! Lisää kuvia tulossa ensi viikolla näyttelyn avauduttua Novidan avoimien ovien ajaksi! Tervetuloa Turuntielle!

Kiertotaloustuotteen valmistaminen - koristetyynynpäälliset

Kuva
 Kankaita olen kierrättänyt aina. Jo pikkulikkana sain isoisäni vaatturinverstaalla ihania nahka- ja kangaspaloja leikkeihini. Vaatturi -ukkini oli sodankäynyt mies ja materiaalit käytettiin tarkkaan. Sain ne kaikkein pienimmät tilkut, mitä ei muuhun voinut käyttää. Aika pienestä asti olen tehnyt barbeille nahkahameita ja toppeja. Ja housuja oikeista pukukankaista. Harmikseni niitä ei ole säästössä.  Kotona myös oli tavallista, että vanha vaate uudistettiin (lue: tuunattiin) ja esimerkiksi pieneksi jäänyt villapaita purettiin ja langasta neulottiin jotain uutta. Hyvin on muistissa myös, miten 80-luvulla istuin mummin kanssa pihakeinussa leikkaamassa vanhoja lakanoita, verhoja ja vaatteita matonkuteiksi. Mummi opetti käännökset ja sitten sakset vaan suihki!  Valmistamiani koristetyynynpäällisiä Kun Loimaalle tuli 80-luvulla kirpputori, oli se täynnä aarteita. Hauskaa oli, että kovin monet eivät sinne alkuvuosina kehdanneet mennä, joten meillä jotka kehtasimme, oli valinnan...

Poncho neulekoneella neuloen

Kuva
  Neulekoneella neulominen on nopeaa verrattuna käsin neulomiseen. Haaveilin henkäyksenohuesta mutta   lämpimästä  ponchosta,  jota voisi tarvittaessa käyttää myös kaulahuivina.   Halusin tehdä ponchon neulekoneella, sillä isojen kappaleiden neulominen ohuen ohuesta langasta ei sopinut melko kiireiseen elämääni. Valmista on hyvä tulla ja nopeasti.  Halusin ponchooni myös pitsineuletta ripauksen verran. Suunnittelin ponchon , johon pitsineuletta tulee kaistale kappaleen  yhdistämiskohtaan .    Pitsineulekaitale kuivumassa muotoonsa. Suunnitelman jälkeen tein koetilkkuja valitsemastani langasta .  Langaksi valikoitui villalanka, jossa on vahvistuksena 20% polyesteriä. Lanka oli hyvin ohutta, sadassa grammassa oli1500 metriä lankaa. Useimmat neulojat tuntevat Novitan Seitsemän veljestä -langan. Tuon langan 100 gramman kerässä on 200 metriä lankaa. Tämä tieto ehkä konkretisoi, miten ohuesta langasta tässä työssä on kyse....
Kuva
 At last we have fairs in real life! Because of the Corona-virus we couldn`t have any fairs for ages. Fairs have been only in web for several times. They are nice too, but it is quite much nicer to touch and see items before shopping. How they feel and how -for example - good smell is in new wool.   The most interesting for me, there were different  materials; tools, yarns, fabrics, jewellery making materials etc. I also bought one pair of super-cool earrings with a picture of one Finnish legend person, the President Urho Kekkonen. He was president when I was a child and he was longest-serving president from 1952 until 1982. When I was child, I thought the name "Kekkonen" meant same as "the President" worldwide. It`s one of the generational experiments in Finland.    My new earrings and spindle The other very nice shopping was my very first spindle. I´m so excited to learn how to use it.  when I can, I`ll make new post of it. (I tried a little with a h...

Artesaani opiskelijoiden tuleva tapahtuma

Kuva
Artesaani opiskelijoiden näyttely joulukuun alussa. Laitapa kalenteriin!