keskiviikko 28. tammikuuta 2015

osuuskunta leiri


Osk leiri           

Loimaan veteraanitupa
Loimaan veteraanituvalla 27.1.2015 talvisissa ja lumisissa tunnelmissa tapasivat tekstiili- ja sisustusalan opiskelijat. Villasukat olisi ollut hyvä olla mukana kaikilla! Muistakaa muistuttaa seuraavia leiriläisiä!
Aarretalon uusien opiskelijoiden ja osuuskuntalaisten ryhmäytymispäivä sujui hienosti jo toista kertaa. Päivän teemoina oli arvot, oma missio ja visio. Tuossa yllä ryhmien tuotoksia keskusteluista! Teemoina korostui oma hyvä olo, kierrätys, mielekäs tekeminen, käsintekeminen, perinteet, oppiminen ja monia muita hienoja asioita.
Seuraavalla leirillä sovimme pohdittavan miten asioita lähdetään viemään käytäntöön. 

Aarretalon arvot on pikkuhiljaa muotoutuneet. Samoja asioita mitä nyt nostettiin esille tuli pinnalle myös syksyn leiripäivässä. Joten huomasimme olevamme melko samanlaista väkeä, samanlaisilla arvoilla ja asenteilla varustettuna! Mietimme että olisi hyvä saada porukkaan myös joku " vastarannankiiski" eli kyseenalaistamaan ja pohtimaan muitakin näkökulmia....

Mahtava päivä takana, kiitos kaikille osallistuneille, te saitte aikaan tuon hienon päivän!




Veteraanintie 21 32200 Loimaa
8.00                     Lähtö Ylistaronkadulta
8.15                     Tutustumiskierros paikkoihin ja aamukahvi
8.30                     Aloituskierros  3min henkilö

kuka olet, mistä tulet, mitä haluat kertoa itsestäsi muille, kuulutko osuuskuntaan ja oletko hyödyntänyt osuuskuntaa opiskeluissasi. Miksi olemme täällä?
tauko/ happihyppely 10 min
10.00                  Taiteilija treffit
10.30                  Jakaannutaan 6 sekaryhmään: Tiimeittäin ajatusten kiteyttäminen
11.30                  Ruokailu

12.30                  Tiimeittäin kiteytysten purku

13.30                  Kahvi
14.00- 14.45     Pienryhmä työskentelyä, mikä on Osuuskunta Kukapa
14.45-15.15      Keskustelu
15.15                  Loppusiivous ja paikkojen järjestely





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti