Remontti loi luovuutta

Kesämökin yhden huoneen hirsiseinät haluttiin ottaa näkyviin. Pinkopahvien alta löytyi ehjää hirsiseinää, joten huoneen kaikkille seinille päätettiin jättää hirret näkyviin. Remontin edetessä tuli parikin siustusideaa.

 Kesämökin ikkunat ovat ns. kaksnikertaiset ja sisäikkunat ovat irrotettavat, jotka ovat olleet vuosia jo teipattuna kiinni. Remontin myötä nuo teipit poistettiin ja ikkunanpuitteet saivat uuden maalikerroksen. Huoneen toinen ikkuna haluttiin jättää, siten että sen saa kesällä auki., jolloin sisäikkunat tulisi jättää pois.  Ajatus oli jo aikaisemminkin ollut, mutta missä säilöä kesän ajan nuo erilliset sisäikkunat, siten etteivät mene rikki? Tämän remontin aikana tuli ajatus, että mitä jos ne ripustettaisiin kesän ajaksi seinälle? Kun pinkopahvit olivat pois seinälle tuli kuin luonnostaan paikka valkoisille ikkunapuitteille.

Elokuun iltojen hämärtyessä vielä laitettiin valot koristamaan toiseen ikkunapuitteeseen.










Pinkopahvit oli päältä tapetoitu ja purun yhteydessä alta löytyi useampikin tapettikerros.
Tästä lähti idea, että irrotettiin mahdollisimman monta tapettikerrosta yhdessä, niin että saataisiin näkyviin kaikki tapettikerrokset.
Hankittiin taulukehys ja sovitettiin tapettikerrokset kehykseen. Nyt tapettikerrokset ovat koristuksena huoneen seinällä.



Julkaisu, kirjoitus ja kuvat 

Marjut Kari, stailaajaopiskelija


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Matto maton matonko matolle matollekko?

Etäopinnot Korona keväänä 2020